Kaikki tavarat alkoivat olla koossa. Mukaan lähti iso matkalaukku, johon ruumaan menevien tavaroiden lisäksi ängettiin iso urheilukassi ja lentolaukku tuliaisia varten sekä kaksi reppua, jotka saa heittää kaupungissa selkään. Käsimatkatavaroihin pakattiin mukaan kaikki tärkeimmät esineet ja vaatteet, jos iso matkalaukku hukkuu jonnekkin. Eikun tavarat autoon, vielä pari kirjettä postiin ja Sofialle avain apteekkiin (kukkien kastelua ja postilaatikon tyhjäystä varten) niin matka saattoi alkaa. Passatin ollessa huollossa meillä oli käytössä Eijan ja Vesan kisakireä 1.6 litrainen diisseli-Jetta, joka ei moottoritienopeuksissa niitä hiljaisimpia menijöitä ole :). Elämys tämäkin...
Saavuimme Vihtiin siinä ennen viittä. Mehut, teet, leivät ja matkafiiliksen nostatuslonkerot naamaan, tavarat Päivin autoon ja suunta kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Pakollisten lentokenttätoimien jälkeen alkoi viimeinen odotus ennen koneeseen nousemista. Vihdoin! Saimme hyvät paikat siiven etureunan kohdalta oikelta puolelta, jossa oli vain kaksi penkkiä vierekkäin. Näin saimme istua kaikessa rauhassa ilman ylimääräistä säätämistä. Kone liikkeelle ja kiitoradan päähän, lähtökiihdytys ja pian Hämeenlinnanväylän ja Espoon katuvalot säihkyivät allamme. Ei hetkeäkään, kun Suomenlahti oli ylitetty. Lentokorkeus saavutettiin suurinpiirtein Tarton yllä Etelä-Virossa.
Juuri kuin edellinen odotus oli loppunut, seuraava odotus alkoi: "Arvoitu lentoaika 9h 45min"... Matka kului lehtiä lukemalla, musiikkia kuuntelemalla sekä alla olevia kaupunkeja arvuuttelemalla. Ainakin Moskova ja Delhi tunnistuivat öiseltä taivaalta kokonsa puolesta. Marjo tietenkin nukkui enimmäkseen. Itselleni ei uni tullut silmään.Aurinko nousi nopeasti, koska aamua kohti oltiin menossa. Auringon nousua ei silti nähty, koska olimme juuri väärällä puolella konetta. Kohta näkyi Myanmarin rannikko ja pian olimme jo Thaimaan puolella, joten lasketutuminen saattoi alkaa. Lasku oli kivuton ja parin mahan pohjasta kouraisun jälkeen oltiinkin jo kentällä. Bangkokin uusi kenttä on valtava: Aasian suurin ja maailman kolmanneksi suurin höystettynä korkeimmalla lennonjohtotornilla. Passin tarkastuksen ja rahojen vaihdon jälkeen menimme aulaan, jossa paikallinen oppaamme oli vastassa. Meidän lisäksi toinenkin pariskunta Finnmatkojen lomalta jäi pariksi päiväksi Bangkokiin. Tutunnäköinen mies paljastui lopulta korkeushyppääjä Oskari Fröséniksi. Matka hotellille kesti noin puoli tuntia. Hotellimme Century Park sijaitsee ns. uuden keskustan pohjoispuolella moottoritien vieressä.
Pienen odotuksen jälkeen hotellihuoneet olivat valmiita ja pääsimme vaihtamaan kevyempää vaatetusta päälle. Päivän suunnitelmana oli käydä MBK ostoskeskuksessa ja Patpongin punaisten lyhtyjen kadulla. Lähin SkyTrain-asema oli Victory Monumentin vieressä noin 15min kävelymatkan päässä. Ostimme 120 Bahtia (n. 2,50€) maksavan päivän lipun, jolla pystyi matkustamaan niin paljon kuin haluaa. Näin ei joka kerta tarvinnut lippua erikseen. Pysähdyspaikkana oli Siamin asema, joka toimii myös vaihtopaikkana kahden eri radan (Silom line ja Sukhumvit line) välillä. Asemalta on suora kulku Siam Centeriin, Siam Paragoniin ja Siam Squarelle. MBK on lyhyen kävelymatkan päässä (vaihtoehtoisesti SkyTrainillakin pääsee).
Ennen ostoskierrosta oli kuitenkin pakko syödä. Hetken pyörimisen jälkeen sopiva paikka löytyi MBK:n viidennestä kerroksesta Fifth Food Avenuelta. Ruokaa oli tarjolla jos jonkinlaista. Päädyimme Marjon kanssa syömään tonnikalatäytteiset sämpylät, kun taas Niina ja Oskari uskaltautuivat tulisten Thai-ruokien pariin (melko huonolla menestyksellä). Mahat kuitenkin täyttyivät sopivasti. Jatkoimme tästä pariskunnittain kolmen tunnin shoppailukierroksille. Kauppoja oli pilvin pimein ja tarjolla halpoja, hyviä ja huonoja kuteita... Kiersimme pääasiassa kolmannen kerroksen eteläpään "kojualueella", mutta muutenkin tuli ostoskeskus kierrettyä. Kauppiaat olivat äänekkäitä ja aktiivisia kuten olettaa saattaa. Aika meni nopsaan ja mukaan tarttui repullinen tavaroita: farkut, shortsit, t-paitoja, laukku, lippis...
Kuudelta olimme kaikki taas koossa ja sovitulla treffipaikalla Siamin SkyTrain-asemalla. Tästä jatkoimme Patpongille, poistumispaikkana Sala Daengin asema. Kävelimme kakkoskadun päästä päähän. Meno ei ollut vielä kunnolla alkanut. Päätimmekin käydä syömässä ensin ja tulla sitten uudestaan. Viihtyisä ruokapaikka löytyikin monesta vaihtoehdosta. Niina ja Oskari menivät Thai-hierontaan ja me Marjon kanssa syömään. Syömisen lomassa ukkonen ja kova sade yllättivät meidät. Ravintolan piha-alueen laatoitukselle kertyi hetkessä 10cm vesikerros. Ravintolan henkilökunta oli ilmeisesti tottunut tälläisiin kuuroihin, sillä varasuunnitelmat oli käytössä saman tien esim. laatoitukselle kerättiin tuoleja, mitä pitkin pääsi sisälle ravintolaan kastelematta jalkojaan jne. Yllättäen Patpongin hulina jäi tältä illalta näkemättä ja menimme taksilla suoraan hotellille, kahluusaappaat kun eivät kuuluneet varustukseemme :). Taksin hinta oli hieman suolainen (250 Bahtia), tosin Suomen mittakaavassa halpa, mutta eipähän kastuttu. Pitkä päivän päätteeksi oli mukava nukahtaa jo ennen kymmentä (huom. Suomen aikaa klo 18).Herätin Marjon jo puoli 7, kun itse en saanut enää kolmen jälkeen unta. Runsas hedelmätäytteien aamupala ja matkaan ennen pahimpia aamuruuhkia, Päivän ohjelmassa oli käydä katsomassa nähtävyyksiä ja matkustaa kaupungin erilaisilla kulkuvälineillä.
Suunnitelmat meinasivat mennä puihin heti alkumetreillä, koska kova sade alkoi. Hetken tuumailun jälkeen päätimme silti lähteä vaikka sateenvarjoja ei ollutkaan. Sade onneksi laantui eikä juuri erottunut muutenkin kosteasta ilmasta. Ensin SkyTrainilla Siamin asemalle, jossa vaihdettiin toiseen junaan. Seuraava pysäkki oli Sala Daeng (eli sama kuin Patpongille mennessä). Sieltä rappuset alas ja metroon. Metromatka päätepysäkille Hua Lamphongiin maksoi huikeat 17 Bahtia per pää. Pysäkiltä muutaman sadan metrin päässä seisoo Wat Traimit temppeli, jonka erikoisuutena on maailman suurin täysin kultainen Buddha-patsas (korkeus 3m, paino 5500kg). Samaan aikaan paikalle saapui myös linja-autolastillinen Venäläisiä. Onneksi kerkisimme käymään temppelissä ennen tungosta.
Matka jatkui kävellen kohti Chinatownia. Ensimmäisellä vastaantullella temppelillä eräs ystävällinen mies tarjosi tuktuk-kyytiä jokitaksille, sille jokitaksit eivät hänen mukaansa kulje päivällä nousevan veden takia. Niinpä niin ja jokilaivatkaan ei kuulemma kulje kuin tunnin välein. Kaiken lisäksi mies muka työskenteli viereisessä sairaalassa. Kaikkea ne keksii saadakseen turistin heti kyytiin... Matka jatkui siis kävellen. :)
Chinatown oli täynnä hässäkkää, myyntikojuja ja vahvoja hajuja. Aika ahdistavaa pidemmän päälle ja näin ollen suuntasimme kurssin kohti Ratchawongsen jokilaivalaituria (N5). Matka Tha Thienin laiturille (N8) maksoi jälleen naurettavan vähän: 13 Bahtia. Samalla näki paljon temppeleitä, pilvenpiirtäjiä ja betonihökkeleitä kuuluisan Bangkokin läpi virtaavan Chao Phraya-joen rannoilla.
Laiturilta tullessa edessä oli suoraan Wat Pho, valtavan (15m korkea ja 46m pitkä) makaavan Buddhan temppeli ja temppelialue. Suurin osa temppelirakennuksista oli kunnostuksen alla, mutta nähtävää riitti silti. Pakolliset kuvat tuli otettua ja tarkoitus oli jatkaa viereiseen Grand Palaceen. Lähdimme ilmeisesti väärältä puolelta etsimään sisäänkäyntiä, koska eräällä portilla oli mies, joka kertoi alueen olevan suljettuna paikallisille tarkoitetun seremonian takia. Ensin hän vakuutti olevan palatsin henkilökuntaa osoittamalla rinnassaan olevaa pinssiä. Sitten hän moitti hieman asusteitamme (molempien sandaalit ja mun t-paidasta), koska pukukoodi alueella on tiukka. Lopulta hän ehdotti parin muun temppelin kiertämistä, jonka jälkeen palatsialue olisi taas avoinna. Kuin tilauksesta saapui tuktuk paikalle ja hän ohjasi meidät siihen. Epäilimme hiukan huijausta, koska portti oli pieni, väkeä vähän, eikä hän tarjonnut vaatteiden lainausta palatsissa käynnin ajaksi. No mitä sitten! Pakko sitä oli tuktukillakin ajella ja hintakin oli vain 30 Bahtia.
Ensin kuski vei meidät Happy Buddhan temppeliin. Kävimme myös viskomassa läheisellä laiturilla vähän sapuskaa kaloille. Enpä ole koskaan nähnyt yhdellä kertaa näin paljon kaloja. Kello tahtoi rientää ja tarkoituksena oli keretä Baiyoke Sky-hotellille syömään vielä lounasaikaan. Sanoimme tuktuk-kuskille, että veisi meidät suoraan jokitaksilaiturin lähistölle, eikä enää muualle. Hän meni hieman vaikeaksi, sillä tarkoituksena hänellä oli kierrättää parissa liikkeessa bensiinikuponkien saamiseksi. Suostuimme siihen, koska oli kiire eikä liikkeistä ollut pakko ostaa mitään. Pääsimme lopulta perille haluamaamme paikkaan. Jokitaksilaituri löytyi pienen sompailun jälkeen, eikä sen lähtöäkään tarvinnut odottaa kauaa. Matka Pratunamin laiturille oli tähän mennessä halvin, vain 10 Bahtia. Tällä kannattaa ehdottomasti matkustaa, jos asustaa kanaalin (Klong) lähistöllä. Hauska, nopea ja halpa! Pian olimme jo Pratunamin torimyyjien seassa.
Hetken kuljettuamme edessämme kohosi yli 300m korkea Baiyoke Sky -hotelli. Buffet sijaitsi 78. kerroksessa. Ruokatarjonta oli monipuolinen, mutta omaan junttimakuuni hieman erikoinen. Tarjolla oli Thai-ruokaa, Japanilaista, Italialaista jne. Omat löydökseni olivat niinkin eksoottiset, kuin ranskalaiset ja jauhelihapihvit. Ruoka ei siis ollut läheskään hintansa väärti, mutta maisemat sitäkin paremmat. Parin jäätelöannoksen jälkeen kävimme vielä pyörivällä näköalaterassilla 83. kerroksessa. Näkymä oli mahtava, mutta esim. Simpsiön huipulta taitaa silti näkyä kauemmas, koska Bangkokin saasteet estävät näkemästä kovin kauas.
Takaisin maan pinnalle ja Pratunamin torin toista laitaa kohti Panthip Plazaa (Tekniikkaparatiisia/ -helvettiä, kuinka vaan :P). Häyräännyimme silti käymään ensiksi Platinum Fashion Mall -tavaratalossa. Valikoima oli monipuolisempaa kuin MBK:ssa, mutta merkkivaatteita tai niiden kopioita ei ollut. Vaatteet ja printit olivat silti hienoja. Kannattaa käydä, jos ei ole niin tietyn merkin perään. Pröystäilimme hiukan kalliilla jäätelöannoksella. Ostimme puoliksi 10 Bahtin (!) jäätelöpallon, että saisimme hiukan istahtaa kahvilan tuoleilla... Sitten Panthipiin. Hälinä ostoskeskuksessa oli uskomaton. Paikka oli aika sekava, eikä liikkeitä oltu jaoiteltu tiettyihin paikkoihin esim. tarjonnan mukaan. Pari löytöä tuli kuitenkin tehtyä. Toisen kerroksen nurkasta löytyi musiikkikoju, jossa oli myynnissä rock- ja metallimusiikkia ja kaiken lisäksi vielä aitoina! Mukaan tarttui Nightwishin uusi albumi hintaan 360 Bahtia (n. 7,60€). Ekasta kerroksesta mukaan tarttui myös parit Nokian värikuoret 150 Bahtin kappalehintaan ja vaihdoinpa myös rannekelloon patterin.
Jaloissa tahtoi jo painaa. Lähdimme silti vielä kohti MBK:ta ja Patpongia, eli Ratchathevin asemaa kohti. MBK:sta matkaan tarttui tenaville vaatteita ja meille paitoja. Käteinen loppui vaan yllättäen, mutta onneksi sitä oli sen verran, että viimeisellä kauppapaikalla sai sillä sopivasti tingittyä 100 Bahtia. Rahanvaihtokojun kautta "punalyhtykaduille". Molemmat kadut tuli nyt kuljettua läpi, mutta markkinoilla ei enää jaksanut kauppaa ruveta tekemään. Väsy alkoi olla kova ja myyjät melko aggressiivisia. Vielä iltapalalle McDonaldsiin. Big Mac ateria maksoi 109 Bahtia (reilu 2€). Sitte SkyTrainin kautta hotellille. Päivä alkoi olla pulkassa. Jalkapohjia särki, oli sitä toki 15 tuntia sompailtu pitkin kaupunkia. Uni tuli nopeasti, olihan sitä tullut tahkottuakin viimeiset 60 tuntia 5 tunnin unella...Puoli ysiltä ylös ja syömään. Nopea pakkaaminen, huoneen luovutus ja aulaan odottamaan kuljetusta Hua Hiniin. Aikataulu piti alusta loppuun ja matka kesti vähän reilu kolme tuntia yhdellä välipysähdyksellä. Moottoritiellä oli Bangkokin jälkeen tietyömaata melkein koko loppumatkan, joten siihen nähden siirtyminen sujui jouhevasti. Hotellimme Hua Hinissa on Sofitel Central, 1920-luvulla rakennettu "rautatiehotelli" kuninkaallisille ja muille silmäätekeville. Hotelli on kuuluisa erityisesti hienosta puutarhastaan ja nostalgisesta rakennustyylistään.
Huoneen saatuamme, syöksyimme saman tien aurinkoa ottamaan. Altaalla oli tuolit valmiina ja pyyhkeitäkin sai lainata mieleisensä määrän. Automatkalla näyttäytynyt aurinko oli taas kerennyt ohuen pilviverhon taakse. Hyvä ehkä näin, sillä aurinko kyllä lämmitti/ rusketti, mutta ei paahtanut niin kuin pilvettömältä taivaalta. Eipä ainakaan palanut heti ensimmäisenä päivänä. Nälkäkin alkoi jo olla. Valitsimme ruokapaikaksi LaVilla -pizzerian. Ruoka oli ok, hintaansa nähden ei mikään erikoinen. Ruoan jälkeen oli hyvä käydä hieman tutkimassa kaupunkia. Ensin eksyimme Time-Optic -optikkoliikkseen, josta löytyi Marjolle hyvät kehykset miltei saman tien. Myyjät osasivat jonkun verran myös suomea. Jätimme kehykset varaukseen, koska resepti ei ollut mukana.
Kierros jatkui. Ravintoloiden ja räätäleiden sisäänheittäjiä oli vieri vieressä, melkein riesaksi asti. Lopulta päädyimme yötorille. Kojuissa oli tavaroita laidasta laitaan: piraattilevyjä ja -elokuvia, ruokaa, koruja, kenkiä, vaatteita... Vaatteet olivat pääasiassa samaa kuin Patpongilla ja MBK:n "kojualueella", mutta myyjät paljon mukavampia eivätkä hengittäneet niskaan koko ajan. Hinnatkin olivat aikalailla samaa tasoa. Kuin yllättäen, reppu oli taas täynnä ja kädessä muovipussillinen ostoksia. Tosin Eccon sandaalit ja sukat jäi ostamatta, vaikka niitä oli tarkoitus ostaa. No tulipa edes hyttysmyrkkyä ostettua listalta... :)
Hotelliin palattuamme oli meille jätetty suklaakakku ja kortti, jossa onniteltiin naimisiin menosta. Todella kiva yllätys. Kakun lisäksi sängyn päällä oli punaisista ruusuista tehty sydämenmuotoinen asetelma. Onnittelukortti ei kuitenkaan ihan putkeen ollut mennyt: "Congratulations Mr. Hirsimaki and Mrs. Tippo". No viesti tuli silti perille... :)Ei olisi vielä ysiltä jaksanut nousta aamupalalle, mutta pakkohan sitä. Sen verta läheltä Laihiaa ollaan kotoisin, että koko rahalla pitää palvelut käyttää. Nokoset aamupalan jälkeen piristi kummasti. Aamu oli jälleen pilvinen ja tällä kertaa oli hieman ukkostakin ilmassa. Lähdimme käymään Hilton-hotellia vastapäätä olevassa internetkioskissa. Siellä oli myös mahdollisuus käyttää omaa konetta langattoman verkon yli. Hinta koko päivän oikeuttavaan surffaamiseen oli kohtuullinen 80 Bahtia. Varsinkin jos vertaa hotellin tarjoamaan 450 Bahtin päivähintaan...
Läppärin akun kuluessa loppuun, huomasimme auringon taas pilkistävän ohuen pilviverhon takaa. Kipin kapin takaisin hotellille ja rantatuoliin makoilemaan. Aika kului päiväkirjaa kirjoitellessa ja lukemalla ja pitihän sitä välillä meressäkin käydä uiskentelemassa. Uintireissu loppui kuitenkin lyhyeen, kun Marjo "ajoi" karille. Teräväreunainen kivi jätti merkkinsä reisiin ja varpaisiin. Eikä meressä uinti muutenkaan ollut mitenkään erikoisen mukavaa kohtuu kovan aallokon vuoksi. Tämän jälkeen hotellin uima-allas vaikutti paljon turvallisemmalta vaihtoehdolta... :)
Tämän päivän ruokapaikaksi sattui ohikulkumatkalla La Paillote. Ruokalista oli ranskalaisvaikutteinen (omistaja ilmeiseti ransakalainen) Thai-ruoan lisäksi. Annos oli kattava. Alkupalojen jälkeen tarjoiltiin täyttävä kinkku-muna-salaatti ja pääruokana kaksi kanapihviä ranskalaisilla sekä jälkkäriksi jäätelöä hedelmien kera. Ähkyksihän sitä tuli väistämättä. Pääruoka oli melko suolaista, mutta juomiksi tilatutu tuorehedelmäpirtelöt ja jälkiruoka tasapainottivat hyvin. Laskun kanssa menisi käydä köpelösti, koska arvonlisäveroa ei ollut laskettu menun hintoihin. Meillä kun oli vain 1100 Bahtia mukana. Onneksi rahat riittivät juuri ja juuri ja nololta tilanteelta vältyttiin.
Ruuan jälkeen kävimme optikolla näyttämässä reseptiä ja samalla kuulimme arvion hinnasta. Loppuilta vietettiin internetkioskissa vaihdellen kuulumisia Kotisuomeen ja samalla laitettiin ensimmäinen osa tätä päiväkirjaa näkyville.Aamupalalle mentäessä ei juuri nälkä ollut. Sen verran raakasti tuli syötyä edellisenä iltana. No piti kuitenkin yrittää, että jaksaa illansuuhun asti. Ilma oli tänäkin aamuna pilvinen ja vettäkin välillä tihkuili. Lupasimme optikolle edellisenä iltana tulevamme heti aamusta tilaamaan lasit, kun Marjo ei osannut silloin vielä päättää, mitä ottaa ja maksetaanko Visalla vai käteisellä. Olimmekin optikkoliikkeen edessä heti kymmenen jälkeen, mutta liike ei ollut vielä auennut. No menimme ensin räätälille. Olin jo ennen matkaa valinnut, lähinnä netin keskustelupalstoilta, räätälin nimeltä Montana Collection. Hetken katalogien selailun jälkeen päädyin mustaan, hieman raitaiseen pukuun. Höysteeksi samaa kangasta oleva liivi ja kolme kauluspaitaa. Marjo päätti teettää kaksi pitkää iltapukua ja housupuvun kauluspaitoineen. Hintaa kertyi 27000 Bahtia pienen tinkimisen jälkeen. Kalliiksi tuli, mutta halvalla. :)
Aika kului nopeasti ja kello oli jo yli 12, kun lähdimme. Aurinko oli jälleen tullut näkyviin, joten nopsasti optikolle tekemään tilaus: yhdet uudet silmälasit ja uudet linssit vanhoihin sankoihin. Lystille tuli hintaa 9450 Bahtia eli vajaa pari sataa euroa. Suomessa Instrussa pelkän yhden linssin hinta Marjolla on yli sata euroa. Suomessa halpaketjuista olisi saattanut saada halvemmallakin, mutta saipa täältä ainakin mieleiset kehykset.
Altaille päästyä aurinko paistoi jo pilvettömältä taivaalta eikä tuultakaan ollut nimeksikään. Kuumuus tuntui välillä ylittävän sietokyvyn. Onneksi allas oli lähellä ja sieltä sai hieman helpotusta armottomaan hikoiluun. Musiikin kuuntelustakaan ei tullut mitään, kun korva tuppasi täyttymään hikipiskoilla. :D Vettä kuluikin monta litraa päivän mittaan. Aurinkorasva (suojakerroin 20) täytti tehtävänsä ja pahimmilta palovammoilta vältyttiin. Itse palon parista kohtaa huonon rasvauksen seurauksena, Marjosta tuli punanenäinen.
Tämän illan ruokapaikaksi arvottiin Time-Opticin kulmalta kääntyvältä kujalta Hua Hin Italian-Thai Restaurant. Menut oli kirjoitettu myös suomenkielellä. Paikka oli ilmeisesti Aurinkomatkojen matkaoppaiden kantapaikka. Ravintolassa oli myös tietokone, jota asiakkaat saivat käyttää ruokailun lomassa. Aterioiksi valitsimme pizzan ja nuudeliannoksen, jälkkäriksi banaanipirtelöä ja yllärinä talo tarjosi tuoreita ananasviipaleita. Tänään syötiin siis hieman lyhyemmän kaavan kautta ja se näkyi laskun loppusummassakin (445 Baht + tippi = 500 Baht). Tippi aiheutti iloisia ilmeitä ja pientä ihmetystäkin, vaikka se oli aivan "normaali" 10%. No mukavaahan noita wai-tervehdyksiä on ottaa vastaan... :)
Seuraava etappi oli Bamboo Grove -niminen suomalaisomisteinen baari/ ravintola. Pitkän etsimisen jälkeen ja edestakaisin kävelemisen jälkeen luovutimme ja lähdimme takaisin kohti keskustaa. Seuraavaksi suuntasimme kohti Eccon kenkiä myyvää liikettä, jonka piti sijaita jossain pääkadun varrella. Liike löytyikin, mutta se oli suljettu, vaikka ovessa se mainosti olevan auki klo 22 asti. Tsekkasimme pikaisesti myös vanhan kauppakeskuksen. Se ei tarjonnut oikeastaan mitään. Lopuksi kävelimme vielä uuteen Market Village -ostoskeskukseen. Moni liikkeistä oli jo kiinni, mutta kerkisimme Levi's, Lacoste ja Esprit -liikkeisiin. Hinnoista sen verran, että perus Levi´s 501 olisi lähteny alennuksien kanssa 25€ hintaan ja Lacosten kengät 55€ (Nahkapaikassa Tuurissa norm. 75€) eli hieman halvempia kuin suomessa.
Hotellille päästyämme Marjo meni pienen kirjoittelun jälkeen nukkumaan ja minä jatkoin hetken nettisivujen parissa. Jo hetken aikaa meteliä pitänyt ukkonen herätti sen verran mielenkiintoa, että herätin Marjon ja menimme pihalle katselemaan. Vielä ei satanut, joten rannalta katsoen oli mahtava valoshow meren yllä. Muutama kuvakin saatiin salamoista pitkän valotusajan avulla. Pian pilvet kuitenkin tulivat hotellin ylle ja sade alkoi. Olimme siis juuri oikealla hetkellä ulkona ja esitteissäkin mainostettu ilmiö tuli nähtyä.Aamu valkeni ensimmäistä kertaa aurinkoisena. Se lupailikin hyvin löhöilytäyteistä päivää. Menimme heti aamupalan jälkeen auringonottopuuhiin. Kuumuus ei ollut niin tukala, kuin edellisenä päivänä sopivan vilvoittavan tuulen ansiosta. Silti keskipäivän aurinko tuppasi olemaan ankara, joten välillä oli pakko käydä uimassa. Kuumuuten kyllästyi lopulta ja lähdimme käveleskelemään pitkin rantaviivaa. Rannan ja avomeren välin oli kertynyt jämerä hiekkakaistale, jota pitkin oli hyvä kävellä, koska hiekka oli tiiviimpää. Näin vähän vihoitteleva nilkkakin sai olla rauhassa.
Käveleskely olikin paljon parempi auringonottomuoto. Tuuli viilensi paremmin, kuin puiden ympäröimällä allasalueella ja samalla näki hieman ympäristöä. Rannalla oli hotellien aurinkotuoleja, myyntikojuja ja kaupusteijoita sekä vesiskootterivuokraus. Yritimme etsiä Tuulian mainostamia hedelmämyyjiä ja sellainen lopulta löytyikin. Kokonainen ananas pystysuuntaisesti viipaloituna maksoi 30 Bahtia. Maistuu aika lailla paremmalta, kuin kotona purkissa lillunut...
Vielä uimaan ja nälkä alkoi ajamaan kohti kaupunkia. Ennen ruokaa kävimme viemässä likavaatteet pesulaan. Tänään olimme ruoan suhteen tylsällä päällä ja menimme McDonaldsiin. Halvalla ainakin päästiin (esim. tupla Big Mac -ateria 155 Bahtia), mutta makuelämys ei niin valtaisa luonnollisesti ollut. Viereisestä Speedo-shopista tuli ostettua hieman sopivamman väriset uikkarit auringossa makaamiseen. Vanhat mustat kun tuntui välillä hieman lämpöisiltä... :P
Postikorttikioskin kautta menimme räätälille ensimmäiseen sovitukseen. Housut ja paidat oli tehty jo valmiiksi asti, mutta takit ja Marjon iltapuvut olivat vielä kangaspalapeliä. Tunti vierähti helposti tälläkin kertaa ja asut lähtivät paljon parempina jatkojalostukseen. Seuraavaksi päiväksi sovittiin toinen sovituskerta samoihin aikoihin. Kysyimme räätäliltä myös Bamboo Grovesta, mutta hänkään ei tiennyt, kuten ei taksikuskitkaan, joilta aikaisemmin kysyimme. Lähdimme metsästämään paikkaa tällä kertaa aivan kadun toisesta päästä alkaen.
Puolessa välissä vastaan tuli internetkioski, jossa kävimme etsimässä hieman vinkkiä ravintolan olinpaikkaan. Hetken googletuksen jälkeen eräästä kartasta löytyikin maininta Bamboo Grovesta. Ei muuta kuin suunta samoille apajille kuin edellisenä iltanakin. Tällä kertaa olimme jo varmoja paikan löytämisestä, mutta helppoa se ei ollut nytkään. Käveltyämme muutamia kilometrejä kaupungin ilme alkoi olla turhankin paikallista, joten epäilimme ohittaneemme jälleen paikan. Pyörsimme takaisin ja löysimme viimein etsimämme ravintolan. Bamboo Grove näytti aika paljon vaatimattomammalta kuin olimme ajatelleet, eikä ainakaan mitenkään houkutellut jäämään sinne. Kwai-joen reissu ei onnistunut tämän kautta, koska ilmoittautuneita ei ollut muita kuin me. Omistaja (Osmo Hupli) soitti kuitenkin yhdelle toiselle suomalaiselle (Antti), joka myös järjestää näitä reissuja. Antti lupasikin viedä meidät reissulle, vaikka hänellekään ei ollut muut ilmoittautuneet. Sovimme lähtöpäiväksi torstain ja Antti lupasi hakea meidät hotelliltamme.
Kävelimme takaisin hotellille taas yötorin kautta. Kävimme myös vilkaisemassa olisiko Ecco-shop avoinna, mutta kiinni tuo näytti olevan. Matkaan lähti eräästä pikkuputiikista sateenvarjot kaiken varalta, sadepäiviäkin kun on tässä tupannut välillä olemaan...Tänä aamuna oli aikainen herätys. Hotellissa näkyy ESPN-urheilukanava, josta piti tulla suorana NFL-peli klo 7.30 alkaen. Ilmeisesti tämä oli joku ei-amerikkalainen versio kanavasta, eikä matsia tullut. Jenkkifutiksen tilalta tuli Baseballin play-off peli, joten sitä tuli vähän aikaa katsottua ennen torkahtamista. Ulkona oli melko aurinkoista, joten Marjo lähti altaalle makoilemaan. Itse jäin kirjoittelemaan vaihteeksi sisälle, kun parina päivänä oli saanut pienen yliannostuksen auringonotosta. Naapurihuoneessa oli remontti menossa, joten se ajoi lopulta minutkin píhalle.
Viritimme tällä kertaa aurinkovarjot osaksi suojaamaan tukalimmalta paisteelta. Minulla oli lisäksi varrettomat sukat jalassa edellisen päivän jalkapöytien palamisen takia. Uima-altaassakin tuli viihdyttyä aiempaa enemmän sattuneista syistä... Ennen kaupunkiin lähtöä kirjoittelimme vielä päiväkirjaa siihen malliin, että sen voisi laittaa esille illalla.
Ensin piti käydä räätälillä sovituksessa. Nyt vaatteet olivat jo lopullisissa kankaissa ja hihat oli ommeltu kiinni. Pieniä korjauksia tuli vielä kaikkiin asuihin, joten ainakin yksi sovitus oli käytävä. Se sovittiin seuraavaksi päiväksi. Paluumatkalla nappasimme vaatteet pesulasta. Hinta ei ollut mitenkään erityisen halpa, koska laskutus perustui kappalemääriin. Parempi olisi viedä kilohintaan perustuvaan pesulaan, mutta sellaista ei siihen hätään löytynyt. Vaatteet olivat kuitenkin hyvin pesty ja viikattu, joten työn laatu oli ainakin kunnossa. Viereisestä kojusta tarttui Marjolle vielä hame mukaan. Ennen hotellille menoa kävimme vielä katsomassa Ecco-shopin kohtaloa, mutta ilmeisesti toiminta oli loppunut kokonaan, kun ei tähänkään aikaan liikettä näkynyt.
Hotellilla pakkasimme kannettavan reppuun, sillä ruokapaikassa oli asiakkaiden käytössä WLAN-yhteys. Ravintolan nimi on Lucky Restaurant & Guest-house ja sijaitsee Italian-Thai Restaurantia vastapäätä (jossa söimme sunnuntaina). Tässäkin ravintolassa oli menut suomenkielellä, kuinkas muuten. Eihän sitä voi naapuriaan huonommaksi voi jäädä... Söimme hiukan pidemmän kaavan kautta tällä kertaa, että kerkiää hiukan toimittelemaan Suomeenkin päin. Ensisijaisesti piti kuitenkin laittaa tekstiä lisää tänne ja tutkailla sääennusteita. Minä aloitin tonnikalasalaatilla ja Marjo nuudelikeitolla. Näistäkin vatsa täyttyi jo hyvin, mutta hetken odottelun jälkeen otimme vielä toiset annokset. Itse pitäydyin edelleen ei-thairuoassa ja otin hamppariaterian. Marjolle kelpasi salaatti toiseksi valinnaksi. Viimeisenä talo tarjosi vielä ananasviipaleet, kuten naapurissakin. Kello olikin jo puoli 11, joten seuraava etappi oli takaisin hotellille.Päivä oli päätetty käyttää shoppailemiseen. Jos aamulla paistaa, niin lähdetään iltapäivällä tai jos aamulla on pilvistä niin lähdetään sillon. Aamu oli pilvinen, eikä auringosta näkynyt mitään merkkejä. Lähdimme puolen päivän aikoihin liikkeelle. Sitä ennen kirjoitimme kortit Suomeen.
Shoppailukohteena oli Cha Amin Premium Outlet, jonka kaupat olivat ns. tehtaanmyymälöitä. Matkaa outletille on Hua Hinista noin 45km, joka taittuu puolessa tunnissa. Paikalle piti päästä outletin omalla kuljetuksella, joka lähtee yötorin edestä. Kyyti olisi lähtenyt vasta kahdelta seuraavan kerran tai sekään ei ollut varma, joten hylkäsimme tämän vaihtoehdon. Lähellä odotteli eräs taksikuski, jolta kävimme heti kysymässä hintaa. Pyynti oli aika kova 500 bahtia suunta ja 800 edestakaisin. Tarjosimme alakanttiin 200 bahtia suuntaansa. Hän tarjosi 700 bahtia. Lähdimme kävelemään jo poispäin, kun hän tarjosi vielä 600. No mietimme siinä, että 500 bahtilla (suurinpiirtein mittaritaksin verran) mennään, kun outletin oma kuljetus olisi tullut maksamaan vain 200 baht. Hän lopulta hyväksyi 500 bahtin tarjouksen ja pääsimme lähtemään.
Vettä satoi jo matkalla, joten kauppapäivä oli sopiva ainakin kelin puolesta. Outlet-kompleksi on moderni, hieno kauppakeskus. Liikkeitä oli monelta merkiltä, kuten Adidas, Nike, Levi's, Lacoste ja Puma. Lisäksi muutamissa kaupoissa myytiin useampia merkkejä. Omaksi suosikiksemme muotoutui surffimerkkeihin painottunut kauppa, josta sai Quicksilveriä, Roxya ja Ripcurlia. Vielä kun olisi ollut Billabong, Volcom ja Electric, niin sekoaminen olisi tullut välittömästi. Tenavien toivelistalla olleet Nike ja Adidas tuottivat pettymyksen, koska tavaraa oli vain aikuisten mitoilla. Toki paljon lastenvaatteita oli parissa €niihin suuntautuneissa kaupoissa, mutta valikoima ei oikein meihin iskenyt. Parin tunnin kiertelyn jälkeen matka takaisin Hua Hiniin alkoi. Perillä taksikuski alkoi väittämään, että meidän tulisi maksaa 600 bahtia, kuten hän oli sopinut, mutta pysyimme omassa kannassamme ja maksoimme sovitun 500 bahtia. Kuski antoi vielä käyntikorttinsa, mutta tuskin tulee käytettyä...
Postin kautta ruokailemaan. Vaikka merkit olivat halpoja, ne olivat valtavan kokoisia. Juuri ja juuri sai sovitettua kortille niin, ettei teksti peittynyt. Alkupalan (postimerkkien nuolemisen) jälkeen siirryimme viereiseen Little Italy nimiseen pikkuravintolaan syömään. Itse otin (vaihteeksi) pizzan ja Marjo lasagnea. Lasagne oli kuitenkin loppu (olisiko ollut vain listan täytteenä?), joten täytyi turvautua pizzaan. Pizzat olivat tähän mennessä ehdottomasti parhaimmat. Hintakaan ei ollut lopulta paha: 390 bahtia + tippi. Vasta myöhemmin huomasimme, että laskussa oli ollut virhe ja oikeasti ruoat olisi maksanut 480 bahtia. No joskus näinkin päin...
Hotellin puutarha oli vielä katsastamatta, joten tulimme sen kautta hotellille. Puutarha tosiaan on niin hieno, kuin siitä mainostetaankin. Ostimme pari patkamuistoa hotellin myymälästä. Pienen levähdystauon jälkeen oli aika taas lähteä kylälle. Ensimmäisenä piti tutustua paikalliseen pankkiautomaattiin. Pienen säätämisen jälkeen saimme suurinpiirtein oikean summan. Seuraavaksi optikolle. Silmälasit olivat valmiina. Mukaan tuli myös kovapintainen kotelo ja puhdistusliina. Sitten räätälille jälleen sovittelemaan. Oma pukukokonaisuus oli nyt hyvä, Marjon pukuihin piti tehdä vielä pieniä korjauksia.
Tänään vihdoin päätimme mennä thaihierontaan, joka jo niin monelta päivältä on jäänyt. Etsimme sopivaa hierojaa jonkin aikaa ja välillä eksyimme lähempänä hotellia olevalle pienemmälle iltatorillekin. Marjo osti vielä yhden hyväksi havaitun topin sekä hieman tuliaisia. Hierojallekin toki päästiin. Paikka oli aivan hotellin vieressä. Hierontapaikkoja toki oli muuallakin, ehkä liiankin kanssa. Ensin oli jalkojen pesu, sitten meidät ohjattiin hierontahuoneeseen vaatteiden vaihtoa varten. Thaihieronta perustuu paljon lihaksien venyttämiseen ja painelemiseen. Mahtaa olla kokemus hierojallekin, kun tälläinen venymiskyvyiltään rautakankeen verrattavissa oleva skandinaavi tulee hierottavasti. Eniten itseäni pelotti kipeän nilkan kohtalo. Onneksi hieroja oli ymmärtäväinen ja osasi ottaa asian huomioon.
Iso vesikuuro tuli sopivasti hieronnan aikana. Hotellille mennessä ei siis tarvinnut kun väistellä lätäköitä. Illan päätteeksi oli hyvä nauttia muutaman Breezerin (55 baht/ kpl) ja maistaa paikallista Singha -olutta. Olut yllättikin erittäin positiivisesti. Tätä voisi ottaa Suomeenkin muutaman tölkin... Vielä tavarat kasaan Kwai-joen reissua varten ja unille.Ennakkoasetelmin katsottuna erittäin mielenkiintoiset pari päivää olivat alkamassa. Kahden päivän retki Kwai-joen sillan maisemiin alkoi aamupalan jälkeen klo 9.00. Antti ja hänen puolisonsa Noi olivat meitä vastassa hotellin vastaanoton edessä pikkubussinsa kanssa. Muita retkeläisiä ei ollut lähdössä meidän lisäksi, poislukien Noin tyttärenpoika First. Matkan edetessä Antti kertoi paljon mielenkiintoista tietoa matkan varrella olevista paikoista, nähtävyyksistä ja muista erikoisuuksista. Saimme paljon tietoa myös Thaimaalaisesta kulttuurista, kasveista, kuninkaista, historiasta, mistä nyt ikinä keksikään kysyä.
Puolimatkassa pysähdyimme eksoottiselle huoltoasemalla, joka ei välttämättä Suomen ympäristönormeja täyttäisi :). Matkan jatkuttua Noi tarjosi meille aseman vierestä ostamaansa thaimaalaista välipalaa; Bambun oksan sisällä loimutettua punaista riisi-kookosmaito -sörsseliä. Hyvältähän tuo maistui ja sormet tahmeina söimme oman osuutemme. Söimme myös moottoritien varrelta ostettuja tuoreita ruusuomenia.
Perillä Kanchanaburissa olimme yhden maissa. Majapaikkamme oli veden päälle rakennetussa bungalowissa. Alkeellinen, mutta ihan siisti. Lämmin vesi tuli ja vessa oli länsimainen. Ruokailimme majapaikan ravintolassa ensimmäisen kunnon thai-ruokamme. Ruoat oli tarjoilulautasilla keskellä pöytää ja jokainen sai ottaa niitä omilla lusikoillaan. Thaimaassahan siis syödään haarukalla ja lusikalla. Kuulostaa hieman oudolta, mutta lopulta melko käytännöllinen tapa. Ruokana oli tietysti riisiä, paistettua kananmunaa, keitettyjä vihanneksia sekä kanasuikaleita. Ruoka oli todella hyvää ennakkoluuloista huolimatta! Jälkiruokana papaya-hedelmää sekä pomeloa (greipin tapainen hedelmä, mutta ei niin karvas).
Pian syömisen jälkeen pitkähäntävene saapui laituriin. Vuorossa oli siis jokiajelua. Kävimme ensin pyörähtämässä kuuluisan Kwai-joen sillan alla, josta jatkoimme määränpäähän, joenvarrella sijatsevaan Thumkhao Poon temppelialueelle ja tippukiviluolastoon. Rannasta oli aika jyrkkä nousu ylös ja polku oli tietenkin reunustettu myyntikojuilla. Kävelimme myös rautatien yli. Luolassa oli kammioita, ahtaita käytäviä, hienoja muotoja, buddha-patsaita ja tietenkin lepakoita. Lepakot olivat onneksi pieniä, eivätkä haitanneet mitenkään. Luolassa oli kuitenkin melko tukalaa pidemmän päälle. Kosteus oli valtava ja ilmakin oli melko kuuma. Ulos päästyämme oli pakko hieman hengähtää ja juoda.
Matkalla takaisin veneelle, piipahdimme vielä kallion reunalla, josta sai hyviä maisemaotoksi. Paikalla oli myös buddha-patsas, kuinkas muuten. Myyntikojuista mukaan jäi pari purkkia tiikeribalsamia. Myyjän tarjous oli hieman erikoinen: 30 bahtia purkki ja satasella kolme. Jätimme "hyvän" tarjouksen käyttämättä ja otimme vain kaksi purkillista... :P Veneitä oli laiturissa useampia. Tuning voi ulottua myös tähän kategoriaan, sillä parissa veneistä oli kiillotettua ahtoputkea, kantta, öljynsuodantinkoteloa jne. Dumppi ja välijäähdytinkin löytyi yhdestä veneestä! :D
Takaisin majapaikkaan, paidan vaihto ja eteenpäin. Ensin vierailimme liittoutuneitten sotavankien hautausmaalla. Hautausmaalle on haudattu 6982 sotilasta, pääosin Brittejä, Hollantilaisia ja Australialaisia. Paikka oli vaikuttava ja erittäin hyvin hoidettu. Seuraavaksi menimme paikalliseen ostoskeskukseen. Tunnin kiertelyn jälkeen olimme valmiit, paikka kun ei oikein tarjonnut mitään meidän makuumme. Nyt olikin ehkä kaikista jännittävin osuus enää jäljellä: syöminen thaimaalaiseen tapaan kadulla katukeittiöstä. Tarjolla oli paistettua kanaa (pari kokonaista pienittyinä), riisiä, tuoresalaattia (!) ja jonkinlaista etikkaliemessä olevaa salaattia (jossa oli Antin mainostamaan raakaa papaijaa =kuulemma erittäin hyvää mahalääkettä!). Riisi ja kana varsinkin olivat hyvää, salaatti jäi hieman vähemmälle, koska en niin välitä etikkasalaateista. Kana ja riisi syötiin muuten pääasiassa sormin...
Majapaikalla söimme vielä hieman hedelmiä jälkiruuaksi. Molemmat lajikkeet olivat pieniä pallomaisia. Varsinkin hieman isompi, Lon(g) kong niminen hedelmä, oli todella hyvää. Myös toinen (nimeä en muista) oli maittavaa. Väsy alkoi jo olla ja uni tulikin lopulta vaikka ääniä hiukan sieltä täältä kuuluikin ohuiden seinien läpi.Herätys puoli kasilta, suihku, kamat kasaan ja aamupalalle. Ensimmäisenä vuorossa oli sotamuseoon tutustuminen. Museo sijaitsee hienolla paikalla aivan sillan vieressä. Sieltä löytyikin erittäin mielenkiintoista tavaraa, mm. figuureja työtilanteista, junavaunuja, pätkä rautatiestä, moottoriajoneuvoja... Lisäksi seinillä oli kuvia sillan ja rautatien vaiheista kirjoitusten kera. Materiaali ei silti rajoittunut pelkästään näihin vaan paikalta löytyi myös muuta toisen maailmansodan aikaan liittyvää rekvisiittaa. Yksi Suomestakin otettu kuva löytyi, kun Suomalaiset sotilaat olivat talvisodassa motittaneet Venäläisen panssarivaunun.
Seuraavaksi oli itse siltaan tutustumisen aika. Turisteja oli paikalla melkoisesti ja sillalla oli välillä melko ahdasta. Varsinkin Marjon korkeanpaikan kammon takia väen paljous tuotti hieman ongelmia. Onneksi sillalle on rakennettu ulokkeita, jossa pystyi hieman huokaisemaan ja katselemaan maisemiakin. Silta tuli lopulta kuljettua päästä päähän. Yritin myyntikojuista metsästää jotain siltaan liittyvää matkamuistoa, mutta eipä sellaista löytynyt. Sopivan värinen puinen sammakko silti löytyi viereisestä kauppahallista 140 bahtin hintaan. Näiden sammakoiden kurnutusta olimme kuunnelleet jo Hua Hinissakin ja pättäneet ostaa sellaisen muistoksi matkalta. Antti tarjoili meille myös ostamiaan kuivattuja mangoja, jotka olivat erittäin maukkaita. Näitä pitää ostaa itsekin tuliaisiksi...
Sitten kohti rautatieasemaa. Menimme Kanchanaburin asemalle, vaikka ihan sillan vieressäkin olisi asema ollut. Tämä siksi, että päremmat näköalat ovat junan kulkusuuntaan nähden vasemmalla puolella ja suurin osa turisteista astuu junaan sillan pielestä ja yhdeltä myöhaisemmältä asemalta. Saimmekin melko hyvät paikat. Tosin selkä oli menosuuntaan ja toiselle meistä ei ollut ikkunapaikkaa. Kuvaaminen silti onnistui ihan hyvin, sillä koko matkan ajan ei tarvitse ikkunassa roikkua. Matkaa päätepysäkille Nam Tokiin on n. 60km. Matka kesti pari tuntia, koska asemia oli kymmenen kilometrin välein ja juna hidasti hienoimpien näköalojen kohdalla. Tosin ei junan vauhti mikään murskaava ollut missään vaiheessa.
Nam Tokissa meitä odotti ruoka. Riisiä sai silti hieman odotella, koska junalla takaisin päin lähteneet turistit ja muut matkailaiset olivat syöneet kaiken ennen meitä. Kauaa ei silti tarvinnut odotella ja jälleen oli maukas ateria edessämme. Tällä kertaa riisin kanssa oli sweet & souria, possun- ja naudanlihapataa sekä paistettua kananmunaa. Jälkiruokana tutusti hedelmiä, tällä kertaa tosin neljää eri sorttia: dragon fruit, papaya, kirpeää mangoa ja pomelo. Hedelmiä oli niin valtavasti, että osa joita pystyi, otettiin mukaan. Mahat olivat niin täynnä, että seuraavana ohjelmassa ollut norsuratsastus oli kyytinä hieman "muhkuraista"...
Norsuratsastus oli aika hintavaa sisältöönsä nähden, mutta koettava silti. Reitti kulki hieman rinteisessä maastossa, jossa oli puden lomassa hyvät näköalatkin. Norsu vaikutti melko sympaattiselta elukalta. Välillä se jäi ihmettelemään maailman menoa toviksi ja tonkimaan kärsällään pensasta. Kuljettaja antoi kuitenkin pian käskyjä matkan jatkumiseksi. Lopuksi saimme vielä syöttää banaaneja norsuille. Ensimmäisellä kerralla se nappasin koko kämmenen suuhunsa, kun en oikein tiennyt, miten niitä olisi pitänyt antaa. Toinen banaani jäikin hieman "vaajaaksi", mutta kärsä korjasi tilanteen. Marjo ei uskaltanut laittaa ruokaa suuhun, mutta kärsä toimi tässäkin tilanteessa apuvälineenä. Ennen lähtöä morjenstimme puhuvaa lintua. "Sawati kaa" tuli niin kuin pitikin, mutta muuten se ei oikein juttutuulella ollut. Mukaan saimme vielä omistajan ottaman ja tulostaman valokuvan meistä nuorsun selässä.
Viimeinen nähtävyys oli rautatien entisellä pääteasemalla Nam Tok Sai Jok Noilla. Paikalla on mahtava vesiputous, jossa vuorelta virtaava kalkkinen vesi on muokannut putoukseen hienoja muotoja. Kalkkikiven ansiosta vesiputouksessa pääsi liikkumaan helposti, sillä kivi oli muodostunut pyöreäksi ja pinta oli karhea, vähän kuin hiekkapaperissa. Hetken kahlailun jälkeen hörppäsimme vielä mehut ja keksit naamaan ja paluumatka alkoi. Paluumatka kesti nelisen tuntia ja pimeä kerkisi tulemaan ennen perille pääsyä. Thaimaan liikennekultturi vaikutti vieläkin hurjemmalta pimeällä ja varsinkin tietyökohdat pääsivät säikäyttämään. Tiellä oli kyllä nuolikyltit sirtymiseen toiselle kaistalle, mutta niitä ei oltu valaistu mitenkään. Vahingoilta onneksi vältytttin vaikka läheltä meni...
Retki oli kaikin puolin mahtava ja todellakin kokemisen arvoinen. Nälkä ei tullut missään vaiheessa. Thaimaalaiseen tapaan syötiin melkein koko ajan. Lämpimien ruokien välissä meille tarjottiin jos jonkinmoista välipalaa ja hedelmää. Nyt tietää vähän miltä mikäkin maistuu ja näin ollen uskaltaa ottaa toistekin. Kiitokset siis vielä Antille ja Noille opastuksesta ja huolenpidosta. Itse emme olisi omatoimisesti osanneet kaikkia paikkoja mitenkään löytää!Kwai-joken reissun jälkeen oli vähän veto poissa. Marjo meni aurinkoon, kun sää selkeni ja itse jäin kirjoittelemaan tuoreessa muistissa olevaa reissua. Koneen laturinjohto riitti sopivasti huoneen verannalle, joten ei tarvinnut sisällä könnätä. Lopulta menin itsekin aurinkoon koneen kanssa. Aurinko vain tahtoi heijastella näytöstä sen verran, että kursorin liikkeitä oli hankala seurailla. Sainpa kuitenkin loput rästissä olleet päivät kirjoitettua puhtaaksi iltaa varten.
Jaksoimme aurinkoa melkein viiteen asti ja aurinkokin oli hiukan salakavalasti tullut pilviharson takaa kokonaan esiin ja meinasi poltella rasvaamatonta ihoa. Hartiat vähän punoittivat, ei sen pahempaa eli noin 50 sivua Pohjanmaa-romaania kerkiää lukemaan ilman rasvoja. :) Huoneessa muistimme yhtäkkiä lupauksen olla viideltä hakemassa vaatteita räätäliltä, joten liikettä tuli saman tien aimo annos lisää. Emme loppujen lopuksi myöhästyneet kovin pahasti. Vielä viimeiset sovitukset pukuihin, joihin oli vielä muutoksia tehty. Kaikki oli niin kuin pitikin ja enää tarvitsi laittaa vain Visa vinkumaan.
Visa vinkuikin, mutta hieman toisella tavalla kuin olimme ajatelleet. Pääte ei hyväksynyt maksua, sillä katetta ei kuulemma ollut. Olimme hieman hämillämme, sillä katetta piti olla vielä yli puolet jäljellä. No ei auttanut kuin jättää vaatteet vielä vaatturin hoiviin hetkeksi aikaa ja kysellä Kotisuomesta jonkun siirtämään rahaa omalle tililleni, jolta sitten nostaisin käteistä. Eija onneksi sai siirreltyä rahaa melko nopeasti. Nyt oli pakko kuitenkin mennä syömään, ensimmäistä kertaa toista kertaa samaan paikkaan eli Luckyyn. Siellä kun oli mahdollisuus päivitellä päiväkirjaa samalla. Messengerin välityksellä sai taas huhuilla kuulumisia Suomesta siinä sivussa.
Pihviannosten jälkeen lähdimme vatsat täynnä taas kohti Montanaa. Tosin automaatista piti ensin nostaa valuuttaa, mikä tällä kertaa hoitui jo joutuisammin kuin edellisellä kerralla. Räätäli kävi vielä asut läpi, ettei mitään puutu ja vihdoin saimme asut lunastettua. Paluumatkalla poikkesimme vielä optikolla, jossa vanhat kehykset uusilla linsseillä odottivat noutamista. Kokeilimme piruuttamme Visaa uudemman kerran optikolla ja se hyväksyi ostoksen tällä kertaa. Ihme homma...
Ennen hotellille paluuta haimme vielä vettä ja limpparia 7-Elevenistä. Ennen nukkumaanmenoa tuli vielä sopivasti Formula-ykkösten aika-ajot ratkaisevasta Interlagosin osakilpailusta Brasiliasta. Todistimme Kimin kolmospaikan ja Heikin jäävän 17. lähtöruutuun. Massa otti kotikisaansa paalupaikan ja mestaruudessa suurimmalla ottella kiinni oleva Hamilton kiilasi Kimin edelle kakkosruutuun. Alonso jäi neljänteen ruutuun. Noo, McLarenit kiilaavat toisensa pihalle ekassa mutkassa, Massa voittaa kisan ja Kimi maailmanmestaruuden... :PAurinkoinen päivä jälleen tulossa. Heti aamupalan jälkeen taas pihalle. Nyt ei menty suoraan rantatuoleille vaan käveleskelemään rannalle, tällä kertaa pohjoiseen päin. Pitkälle ei tähän suuntaan päässyt sillä Hiltonin (ei Paris) kohdalla oli jokin rakennus rantahiekan päällä ja iso kiviröykkiö meressä. Emme sitten lähteneet urheilemaan tämän systeemin kiertämistä, joten parin kuvan jälkeen talsimme takaisin Sofitelille päin. "Oman" altaamme viereisessä altaassa oli vesijumppa menossa. Ei kehdannut vanhojen akkojen kanssa mennä pyörimään. Suuntasimme puutarhan läpi kolmannelle altaalle, missä emme olleet käyneet vielä.
Allas ei juuri eronnut muista, tosin poreallas oli päällä. Vesi oli jostain syystä melko kylmää, joten siirryimme lilluttelemaan pääaltaaseen. Hetken Englantilaisen perheen pallottelua katseltuamme lähdimme takaisin omille mestoille makoilemaan. Päiväsaika kuluikin lokoillessa ja Pohjanmaata lukien. Marjolla oli menossa jo toinen Torey Haydenin kirja. Tuuli vilvoitti nyt sopivammin, kun valitsimme rantatuolit lähempää merta. Uimassa ei silti jaksanut kauaa olla tuulen vilvoittaessa vähän liikaakin.
Liukenimme jo tavallista aikaisemmin altaalta, koska vatsa jo hieman kurni. Olimme kai syöneet vähän turhankin usein Kwai-joen reissulla, sillä nyt oli melkein koko ajan nälkä. Aloimme näköjään kangistua kaavoihin sillä taaskaan ei jaksettu etsiä uutta ruokapaikkaa vaan suunnistimme suoraan Little Italyyn, jonka pizzat olivat hyvät. Sapuskat syötyämme kyselimme hieman tuktuk-kuskilta hintaa Golden Placen nurkille, jossa piti oleman ruokatori. Torilla oli Antin mukaan myytävänä kuivattuja mangoja, joita olimme nauttineet Kwai-joen maisemissa. Kuski pyyti 120 bahtia, mutta ei tinkimiseen edes lähtenyt. Pitäköön tunkkinsa...
Muutaman askeleen kuljettuamme tuli mieleen, että kuuluisaa rautatieasemaa emme olleet vielä käyneet katsastamassa. Sinne siis. Rakennus oli hieno ja käymisen arvoinen paikka muutenkin. Kävely jatkoi pohjoiseen päin ja yötorin tullessa vastaan käännyimme sinne. Kello oli kuitenkin vasta niin vähän, ettei läheskään kaikki kojut olleet lyönnissä. Pääkadun tullessa vastaan, lähdimme kohti Golden Placea jalan, kun ei taksejakaan/ tuktukeja näkynyt. Matkan varrella oli myös muutama viinakauppa, mistä oli hyvä tehdä hintavertailuja seuraavaa päivää varten. Poikkesimme myös syömässä kotitekoiset italialaiset jäätelöt siistin vessapaikan toivossa... :)
Tori tuli lopulta vastaan, mutta sielä ei ollut ketään. Markkinat ovat ilmeisesti vain lauantaina tai sitten muina päivinä paitsi sunnuntaina. Ihan kuinka vaan, mutta kuivatut mangot jäivät saamatta, kun iltatoriltakaan ei niitä löytynyt. Paluumatka iltatorille tuntui jo puuduttavan, kun ei takseja näkynyt. No pian olimme jo torilla ja haaskaaminen alkoi. Reppu täyttyi taas nopeasti, lähinnä tuliaisvaatteista ja -esineistä. Jotain itsellekin löytyi, mm. valkoinen kravatti 120 bahtia...
Pienemmän iltatorin kautta poikkesimme vielä Luckyyn syömään iltapalasta. Itse otin turvallisen tonnikalasalaatin, mutta Marjo päätti kokeilla Thaimaalaista kanakeittoa. Keitto tilattiin mietona ja riisin kera, mutta thaimaalaisten käsitys miedosta on näköjään hieman eri. Keitossa oli mm. 16 laakerinlehteä mausteena. Hotellilla piti tehdä hieman inventaariota, mitä kenellekkin oli ostettu ja mitä oli vielä ostamatta. Samalla piti hieman laskeskella paljonko ostettavaa tavaraa on ja riittääkö käteinen. Tällä tietoa ei tarvitsisi enää käteistä hakea, mutta saa nähdä, mitä tulee vielä ostettua. Nyt enää odottelemaan formulan alkamista ja sitten nukkumaan. Odottelin, odottelin ja odottelin -ei alkanut. Näköjään kisat on täälläkin päin maailmaa maksullisilla kanavilla.Edessä oli siis viimeinen päivä tästä reissusta, sillä seuraava päivä menee kokonaan matkustamiseen. Herätys oli aikainen. Auringon noiustessa lähdimme kävelemään rantaa pitkin kohti muutaman kilometrin päässä olevaa "apinavuorta", jossa jonkinlainen temppelikin seisoisi. Toki aamupalalla piti ensin käydä, että jaksaa rehkiä. Sää oli hieman pilvinen, mutta aurinko näkyi kuitenkin kauniisti ohuen pilviverhon takaa meren yllä.
Vajaan parin tunnin kävelemisen jälkeen meitä tervehti korkea Buddha-patsas kukkulan juurella. Ylös pääsi sievästi rappusia pitkin. Apinoita ei näkynyt ollenkaan ja syykin selvisi. Oikea apinavuori olikin tämän kukkulan takana, mutta ei onneksi kaukana ja sinne pääsi tietä pitkin kävelemään. Apinoita tulikin vastaan hetken kuluttua, joten paikka oli tällä kertaa oikea. Paikalla oli kaksi temppeliä, kiinalainen ja thaimaalainen, sekä tietysti myyntikojuja. Thaitemppeli oli korkeammalla, kiinalaisen sijaitessa rantakallioden päällä alempana. Molemmat käytiin katsomassa, mutta eivät ne enää hirveästi jaksaneet kiinnostaa. Sen verran paljon temppeleitä oli jo nähty. Apinat sen sijaan saivat huomiota paljon enemmän. :)
Paluumatkan olisi voinut tulla taksilla tai tuktukilla, sen verran rupesi jo jaloissa painamaan, mutta siihen hätään ei takseja näkynyt, joten lähdimme taas kävelemään. Kävely oli todella puuduttavaa, eikä tuntunut etenevän ollenkaan. Matkanvarrella oli onneksi hedelmien myyjiä ja tuore ananas piristikin kummasti. Hotellilla vaihdoimme vielä kerran rantakuteet päälle ja altaalle.
Palovammojen (ei pahojen) tutkiskelun jälkeen oli pakko lähteä syömään. Läppäri otettiin mukaan ja suuntasimme jälleen Luckyyn. Tällä kertaa jätimme thai-sapuskan ruokalistalle ja otimme kanapihviä perunamuusilla. :) Samalla surffaillessa kävi ilmi Kimin maailmanmestaruus. Uskomaton homma! Ei ihan täysin mennyt oma ennustus kohdilleen, mutta ei se kaukana ollut... :P
Läppäri piti viedä takaisin hotellille, joten Marjo kävi matkanvarrella säädättämässä hieman silmälasien sankoja ja minä vaihtamassa loput eurot bahteiksi. Sitten yötorille tekemään viimeiset ostokset. Suunnitelma oli tehty jo aikaisemmin ja halvimmat paikat katsottu edellisenä päivänä, joten ei tarvinnut kuin hakea tavarat pois. Vaateostosten lisäksi haimme tupakkia Ossille ja tuliaisviinat, paikallista Sang som rommia ja niinkin eksoottista vodkaa kuin Finlandia. :D
Hotellilla oli enää edessä ankea pakkaaamisurakka. Miettimistä aiheutti laukkujen painojen arviointi ja tavaroita puljattiinkin laukusta toiseen, ettei jossain laukussa ole kaikki painavat jne. Nukkumaan pääsimme siinä yhden aikoihin ja herätys oli jo viiden jälkeen. Toivottavasti bussissa ja lentokoneessa saa nukuttua...Herätys oli vähän nihkeä, mutta pakko oli nousta. Viimeiset tavarat laukkuihin ja aulaan odottelemaan kuljetusta. Bussi olikin jo odottamassa meitä vaikka kello ei vielä kuutta ollut. Bussi kiersi vielä pari hotellia, joista nousi Suomalaisia lomalaisia kyytiin. Matka meni tällä kertaa joutuisasti. Nukuin yli puolet matkasta.
Lentokentän valtavaan tuloaulaan saavuimme siinä yhdeksän kieppeillä. Opas ohjasi meidät Finnairin lähtöselvitystiskille jonottelemaan. Vaaka näytti ensin ruumaan menevien laukkujen yhteispainoksi 36kg (max.40kg). Vähän jo kylmät väreetkin menivät, kun käsimatkatavarat asetettiin vaa'alle: 19kg (max. 16kg). Virkailija hväksyi kuitenkin ylityksen, koska käsimatkatavaroissa oli kannettava tietokone, eikä kaikkien tavaroiden kokonaispaino ylittynyt. Olihan kokonaispaino kuitenkin selvästi alle maksimin, 1kg! :D
Hetken tuloaulan vilinää katseltuamme lähdimme jonottelemaan passintarkastukseen. Sen jälkeen avautui pitkä käytävä tax-freekauppoineen. Parin päivän takainen kuivattujen mangojen etsiminen sai lohdutuksen, sillä heti ensimmäisestä kaupasta löytyi, jopa kahdelta eri valmistajalta. Viinakaupatkin tuli kierreltyä läpi ja havaintona oli, että niistä olisi saanut litran Finlandian samalla hintaa kuin mitä me maissa ostimme 0,7L. No tietääpä tämänkin seuraavalla kerralla. Paikallisia viinoja ei tax-freessa ollut, joten ne kannattaa ostaa "maista". Savukkeet olivat myös hieman halvempia tax-freessa...
Etsimme vielä salmiakkia muutamasta kaupasta, mutta ei sielläkään tiedetty hyvän päälle. Vessan kautta turvatarkastukseen. Vesipullo piti vielä hörpätä ennen tarkastusta. Nesteitä kun ei saa viedä 100ml suurempina annoksina koneeseen. Koneeseennousu oli jo alkanut ja jonoa ei enää portilla ollut. Oskari ja Niinakin olivat vielä istuskelemassa portin edessä, joten saimme vaihtaa kuulumiset heti tuoreeltaan. Koneen ovella oli jaossa edellisen päivän lehtiä. Mikään yllätys ei ollut, että kannet olivat hyvinkin punasävyisiä, Ferraria ja Räikköstä täynnä.
Istumapaikat olivat tällä kertaa taaempana 55. rivissä oikealla. Siipikään ei ollut edessä, joten toivoimme hyvää keliä mahdollisten valokuvien ottamiseen. Kone lähti aikataulussa rullailemaan kiitoradan päähän, mutta pysähtyi ja muita koneita meni meidän edeltä. Kapteeni kuulutti, että jokin koneen antureista antaa väärää tietoa ja he tutkivat sen. Siinä sai katsella muiden koneiden lähtöjä 20 minuutin verran, jonka jälkeen oli meidän vuoro lähteä taivallee ja kohti Kotisuomea!
Tällä kertaa sain pari tuntia nukuttuakin. Sää ali alkumatkasta pilvetön, mutta Venäjälle tullessa pilviverho esti näkyvyyden maahan. Ganges-joen suu tuli ainakin kuvattua ja Afganistanin pääkaupunki Kabul. Muuten maisema oli pääasiassa maaseutua ja aavikkoista vuoristoa. Perillä olimme lähdön viivästymisen verran myöhässä. Laukkuja odotellessa oli pakko hakea salmiakkia ja muutakin karkkia viereisestä myymälästä. Tulliinkaan ei tarvinnut jäädä laukkuja purkimaan.
Matka onnistui lopulta todella mukavasti. Paljonkaan ei kertynyt asioita, mitä olisi voinut tehdä toisin, vaikka olimme ensimmäistä kertaa Thaimaassa ja yleensäkkin ensimmäistä kertaa yhdessä kauempana ulkomailla. Paljon tuli nähtyä, mutta todella paljon jäi silti näkemättäkin. Se luo ainakin sen tosiasian, että uudestaan on hyvä syy lähteä. Kelit olivat hyvät. Vaikka välillä oli pilvistä, ei kuitenkaan kertaakaan koko päivää ja sateetkin hyvin vähäisiä. Näin monsuunikaudella (ja muutenkin) ei siis voi kun suositella Hua Hinia matkakohteeksi. Etelämpänä oli satanut todella paljon. Kuvia tulee myöhemmin, kun saamme valittua parhaat yli 1500 kuvan joukosta... Ja jos olet tänne asti jaksanut lukea niin toivomme, että jotain vinkkejäkin on tullut vastaan. Kiitos!